Ilmasto on tärkeää – vain hyvällä säällä. Case Volkswagen

Kun kakka osuu tuulettimeen, vastuullisuuspuheet unohtuvat nopsaan. Malliesimerkkinä Volkswagen.

Volskwagenin törttöilyä on toki ruodittu jo monessa mediassa ja yhtiön Hesarissa julkaisemaa anteeksipyyntöäkin analysoitu niin kriisiviestinnän, kuin yleisen anteeksipyytämisen kannalta. Osittain onnistui, osittain ei.

volkkari header_050_005

Olen pohtinut mikä itseäni tässä koko jutussa niin riepoo, vaikken edes omista Volkkaria. Miksi koen, että minuakin on tässä loukattu ja Volkkarilla on sivuutettu minun tunteeni täysin. Tajusin lopulta, että tämä mielensäpahoittamis-mielentilani johtuu siitä, ettei anteeksipyyntöä todellakaan ollut kohdistettu minulle. Anteeksipyynnöt ja pahoittelut on alleviivatusti osoitettu vain ja ainoastaan Volkkarin asiakkaille. Huolimatta siitä, että kärsijöinä tässä keississä ovat lopulta kaikki jotka hengittävät – eivät vain puijaussoftalla varustetun auton omistajat. (Ja on hyvä huomata, että hengittäviä lajeja on myös paljon muitakin, kuin vain ihminen.)

volkkari1

Ja sehän minua tässä riepoo. Negatiiviset vaikutukset, joita näistä 11 miljoonasta, reilusti yli sallittujen raja-arvojen typen oksideja tupruttavista autosta aiheutuu, eivät todellakaan rajoitu vain Volkkarin omistajiin. Anteeksi pitäisi pyytää koko maailmalta. Tätä hätäviestinnän ja tarkoin rajatun pahoitteluryhmän riittämättömyyttä korostaa se, että vastuullisuusraportoinnissaan Volkswagen Group halaa koko maailmaa ja kertoo tärkeimpien keihäänkärkien joukossa olevan nimenomaan ilmastovaikutusten pienentämisen. Ja tässä yhteydessä ilmastoa ei rajata vain Volkkarin asiakkaita koskevaksi.

Poimintana Volkswagenin 2014 vastuullisuusraportista:
”Climate protection is at the heart of the Group’s environmental management philosophy, spanning every stage of the value creation process.”

 

Ymmärrä tärkeimmät vaikutukset

Volkkari on jostain syystä halunnut rajata vaikutusten piirin huomattavan suppeaksi. Mutta se on jäänyt ymmärtämättä, että se ei ole suinkaan enää Volkkarin päätettävissä kuinka laajoja huijauksen aiheuttamat negatiiviset vaikutukset ovat. On aivan eri asia, jos kyseessä olisi vaikkapa allergisoivat sisäverhoilut tai huonosti kiihtyvä auto. Silloin vaikutukset rajautuvat pääosin vain auton käyttäjiin. Mutta kun puhutaan päästörajojen hurjasta ylittämisestä, eivät vaikutukset suinkaan rajaudu näin pieneen piiriin, vaikka auton valmistaja niin ilmoittaisikin.

volkkari2

Erään arvion mukaan huijaussoftalla varustettujen autojen ylimääräiset NOx päästöt vastaavat jopa 25:n tavallisen hiilivoimalan vuosittaisia typpioksidipäästöjä. Ja typen oksidit eivät varsinaisesti ole mitään elämän eliksiiriä, sillä ne ärsyttävät keuhkoja – ja aiheuttavat ennenaikaisia kuolemia. Eikö Volkkari todellakaan koe olevansa tästä vastuussa? Voiko vastuun rajata noin vain, omalla ilmoituksella?

Samalla logiikalla Tshernobylin onnettomuuden jälkeen sieltä olisi energiayhtiö voinut tiedottaa, että valitettavasti tästä voi nyt seurata hieman toimituskatkoja meidän asiakkaille. Olemme tosi pahoillamme!

Kanna vastuu

”For the Volkswagen Group, sustainability means that we conduct our business activities on a responsible and long-term basis and do not seek short-term success at the expense of others.”

Mihin responsible long-term basis ja climate protection nyt unohtui viestinnässä?
Surullista kyllä, tämä kriisi on varsin suoraviivainen esimerkki siitä, miten sustainability-osasto istuu ja puuhailee ihan omassa lokerossaan – ilman kovinkaan vahvaa yhteyttä bisneksen ytimeen. Kun kakkeli osuu tuulettimeen, kauniit lupaukset ja ympäristöfilosofiat eivät todellakaan ohjaa toimintaa ja viestintää.

Mielenkiinnolla odotan Volkswagen Groupin seuraavaa vastuuraporttia. Mitähän siellä aiotaan sanoa?

Kuvat ja screenshotit: volkswagen.fi

Ei kommentteja. Kommentoi ensimmäisenä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *