Kevään GRI-uutuudet: Työturvallisuus ja vesi

GRI:n kiveen hakatut standardit on jo uusittu

Oletko jo kuullut, että GRI on julkaissut (syksyllä 2018) kaksi uutta standardi-settiä raportoijien riesak  ..öh iloksi. Muistelen, että GRI:n piti standardin julkaisun myötä hieman rauhoittaa uusimistahtiaan. Nyt standardin sisältöä jatkojalostetaan onneksi vain pieni palikka kerrallaan.

Uudet palikat ovat nimeltään:

303 – Vesi ja jätevedet
403 – Työterveys ja –turvallisuus

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä – mikä muuttuu?

Perustasolla (core) raportoidessa toimii edelleen logiikka: raportoi vähintään yksi tunnusluku per olennainen teema. Eli jos vedenkäyttö tai työturvallisuus on olennainen asia, pitää raportoida ainakin yksi tunnusluku, jolla asiaa mitataan. Esimerkiksi työtapaturmien tai kulutetun veden määrä.

Merkittävin muutos näissä päivitetyissä versioissa ei olekaan lopputulemaa mittaavissa tunnusluvuissa, vaan asioiden johtamisessa. Sekä vedenkäyttöön että työturvallisuuteen on tuotu uusia pakollisia elementtejä liittyen nimenomaan näiden asioiden hallintaan, hillintään, seurantaan ja kehittämiseen.

Ja tämä on se suurin muutos myös raportoijille. Eli sinulle. Mikäli työterveys ja –turvallisuus  on tunnistettu olennaiseksi asiaksi, tulee siitä raportoida kaikki Työterveyden ja –turvallisuuden johtamistapaan liittyvät vaatimukset, joita on yhteensä 7 eri kohtaa. Vedenkäytön osalta vaatimuksena on raportoida kaksi johtamiseen liittyvää kohtaa.

Muutokset GRI-standardiin ovat koottu alle, vapaasti suomennettuna.

(WARNING: Nyt seuraa paljon detaljeja, sopii erityisesti GRI-friikeille!)

303 – Vesi ja jätevedet

Vihdoin sisään ja ulos virtaava vesi on ymmärretty kokonaisuutena ja yhdistetty saman otsikon alle. Aiemmin jätevedet käsiteltiin (jostain syystä) jätteiden yhteydessä.

Pohjoismaissa helposti unohtuu se tosi seikka, ettei makea vesi ole loputtomiin ehtymätön varanto, josta kaikille riittää ammennettavaksi mielin määrin. Vedenkäyttö sekä veden likaantuminen omissa toiminnoissa on asia, johon tulee suhtautua vakavasti – etenkin, jos se vaikuttaa merkittävästi muiden hyvinvointiin. Siksi näiden asioiden johtaminen (eli haittojen mahdollisimman tehokas ehkäiseminen ja toivottujen seikkojen mahdollisimman runsas lisääminen) on nostettu pakollisten raportoitavien asioiden joukkoon. Mikäli vedenkäyttö siis on tunnistettu olennaiseksi asiaksi – ja etenkin, mikäli operoi alueilla, joissa vedestä on pulaa.

Ohjeistuksessa kehotetaan myös tarkastelemaan vedenkäyttöä läpi koko arvoketjun.

*Käypiä lähteitä vesiniukkojen alueiden (water stress areas) arviointiin ovat esimerkiksi World Resources Institutin Aqueduct Water Risk Atlas sekä WWF:n Water Risk Filter

403 – Työterveys ja –turvallisuus

Kuten suurin osa yrityksistä (ja raportoijista) jo tietääkin, parhaita keinoja työterveyden ja -turvallisuuden parantamiseksi ovat ennalta ehkäisy ja turvallisen työskentelykulttuurin kehittäminen. Siksi nämä asiat on nyt tuotu entistä selkeämmin mukaan myös GRI-raportointiin.

Toinen merkittävä lisäys raportoinnissa on muiden kuin omien työntekijöiden työturvallisuus. Mikäli firma käyttää merkittävissä määrin urakoitsijoita, freelancereita, vuokratyövoimaa tai muuta ulkoista työvoimaa, tulisi myös näiden henkilöiden työturvallisuutta seurata ja siitä raportoida. Etenkin, jos nämä työntekijät toimivat ns. firman määräysvallassa tai sen tiluksilla, jossa kaikkien edellytetään noudattavan firman antamia turvallisuusmääräyksiä ja –ohjeita.

Raportoinnin ja johtamisen kannalta kinkkisintä lienee, jos (ja kun) riskit terveyteen ja turvallisuuteen kohdistuvat työntekijöihin, jotka toimivat kauempana hankintaketjussa, mutta jotka tekevät tai käyttävät firman tuotteita. Myös näiden ihmisten hyvinvointi tulee pyrkiä varmistamaan (ja raportoida kohdassa 403-7) .

Mites nyt suu pannaan?

Näiden kahden uuden standardin käyttöönotolla ei vielä ole mahdoton kiire, virallinen siirtymäaika päättyy vasta 2021. Mutta mikään ei estä muutosten valmistelua ja vaikka raportointiakin jo ensi keväänä. Suosittelenkin näihin tutustumista heti, kun tämän kevään raportointiriemu on saatu maaliin.

Yllä olevat taulukot GRI 303 ja 403 löytyvät (vapaasti suomennettuna) excelissä täältä.

Tai käy GRI:n sivulta hakemassa alkuperäiset:

GRI 303 – Water and effluents

GRI 404 – Occupational health and safety 

Työn iloa! 🙂

t. Kaisa

PS. Ei tässä vielä kaikki!
GRI:llä on myös parhaillaan käynnissä työ uuden veroraportointi-standardin laatimisessa (Tax and payments to Government). Julkaisuajankohta on vielä arvoitus. Sen jälkeen tarkastelun alle pääsee ihmisoikeuksiin liittyvä raportointi.

 

Kaisa Kurittu
Kiinnostavan vastuullisuusviestinnän agentti, Ratkaisutoimisto Vinha
Twitter: @KaisaKurittu

Ei kommentteja. Kommentoi ensimmäisenä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *