Kiltti sähköyhtiö kantaa vastuunsa

Oletko kuullut tarinan naisista, jotka perustivat puolessa vuodessa Suomen kilteimmän sähköyhtiön? Ai et, no tässä se tarina kerrotaan!

Energiayhtiöt ovat jo pitkään olleet tapetilla yritysvastuuseen liittyvien kysymysten ansiosta. Julkistakin keskustelua käydään yhtiöiden päätöksistä, onko hiilikasa pääkaupungin paraatipaikalla tätä aikaa ja maksettiinko johtajille riittävän paljon liksaa. Tai ovatko turvetuotannon ympäristövaikutukset todellisia vai liioiteltuja.

Vaikka energiayhtiöt ovat kriittisessä roolissa ihan jokaisen kansalaisen arjessa, energiayhtiöitä pidetään usein melko etäisinä arjesta ja kuluttajabisneksen ytimestä. Tämä lähestyminen heijastuu myös energiayhtiöiden vastuullisuusviestinnässä. Energiankuluttajien, eli asiakkaiden, suuntaan riittää luotettava energiantoimitus, ilman katkoksia. Eli varsinaisesti asiakkaan iholla ei olla, eikä siitä viestitä kuin kriisitilanteissa. Esimerkiksi Fortum juhli jokin aika sitten nimityksestään parhaimpien pohjoismaisten yritysten joukkoon ilmastotiedon raportoinnissa. Hieno homma. Mutta onko tämä sitä, mitä asiakkaat toivovat?

Virkistävä ja positiivisestikin yllättävä poikkeus sähköyhtiöiden insinöörimäisessä maailmassa sekä lähestymisessä kuluttajaa kohtaan on jyväskyläläinen Suomen kiltein sähköyhtiö Ilovirta. On hypättävä Ainon selkään ja poljettava Vaajakosken kuohujen rannalle Naissaaren kahvihuoneelle, jossa tapaan Ilovirran primus motorin ja liiketoimintapäällikön Annukka Toivasen.

Moi Annukka, mikä ihmeen juttu tämä Ilovirta oikein on?

Slushista kotimatkalla oleva Annukka pursuaa ideaa ja tarmoa. Ja juuri Annukan ideasta ja tarmosta koko Ilovirta lähtikin.

– Olen aina halunnut tehdä ja jakaa hyvää myös muille. Kun helmikuussa valtava oivallus sähkön ostamisen ja hyväntekeväisyyden yhdistämisestä yhtäkkiä tärähti päähäni, tiesin että tämä on vain tehtävä, Annukka kuvailee uuden sähköyhtiön alkumetrejä.

Jyväskylän Energiassa asiakkuuspäällikkönä ja tuotehallintavastaavana toiminut Toivanen keksi yhdistää arjen peruspalikan, eli sähkösopimuksen sekä hyvän tekemisen. Kun asiakas solmii sähkösopimuksen Ilovirran kanssa, saa hän paitsi vihreää sähköä, myös vaivattoman kanavan lahjoittaa kuukausittain valitsemansa summan hyväntekeväisyysjärjestölle. Suoraan sähkölaskussaan.

Lokakuussa 2015 toimintansa aloittanut Jyväskylän Energian tytäryhtiö Ilovirta yhdistää sähkön ostamisen ja hyvän tekemisen suoraviivaisella tavalla. Tehdessään sähkösopimuksen, asiakas valitsee viidestä hyväntekeväisyysjärjestöstä* haluamansa, sekä kuukausittaisen lahjoitussumman. Ja volá, siinä se! Asiakkaiden lahjoittamat summat menevät suoraan, lyhentämättöminä järjestöille.

hand

Mikäs järki tässä on?

– Tässähän on kaikki järkevää! Sähkösopimus pitää jokaisessa taloudessa olla kuitenkin ja samalla tarjoamme matalan kynnyksen väylän kuukausittaiselle lahjoittamiselle. Tämä on järkevämpi ja taloudellisesti parempi lahjoitustapa myös järjestöjen kannalta, sillä kerran kuussa tilitettävän yhteisen potin siirtokulut ovat paljon pienemmät, kuin yksittäisten pikkusiirtojen. Lisäksi asiakas voi nyt osallistua pienelläkin summalla, eurolla tai kolmella, mikä ei usein ole kuukausilahjoittajalle mahdollista.

Miten nämä hyväntekeväisyyskohteet oikein valitaan? Ja miten ne liittyvät sähköyhtiöön?

– Haluamme tarjota helpon väylän lahjoittaa säännöllisesti pienen summan hyvään tarkoitukseen. Tavoitteemme on, että viidestä yhteistyöjärjestöstä löytyy jokaiselle sopiva lahjoituskohde, joka jotenkin liippaa omaa elämää tai arvoja. Toinen tärkeä kriteeri oli riittävän suurien ja uskottavien lahjoituskohteiden löytäminen, sillä emme halunneet tästä mitään puuhastelun näköistä, Annukka kuvailee.

Vastuullisuus ja hyvän tekeminen ovat Ilovirran perusarvoja, aivan kuten ympäristöystävällisyyskin. Kaikki myyty sähkö on 100 % uusiutuvaa, pörssistä hankittua sähköä.

wind-01

– Vain vihreän sähkön tarjoaminen oli selkeä valinta ja tosi tärkeää meille – eihän tässä olisi mitään linjaa, jos myisimme ydinvoimaa, Annukka paaluttaa Ilovirran arvoja. Ympäristöystävällisyys on yksi meidän perusarvoista ja osa kokonaisuutta, joka ei voisi olla toisin!

No entäs se asiakas – eikös asiakas kuitenkin ole aina tärkein?

– Todellakin! Sähköyhtiössä töissä olleena tiedän, että usein asiakkaan ensimmäinen askel, eli sähkösopimuksen tekeminen on todella vaikeaa. Meidän tavoitteena on yksiselitteisesti olla helppo, Annukka kuvailee.

magigissomething

Mistä ajatus helppoon asiakaspalveluun tuli? Eikö ole normi, että sähkösopimuksen teko ja asiointi sähköyhtiön kanssa on hankalaa?

– Se on juuri se meidän lupaus asiakkaalle, että olemme kiltti ja helppo sähköyhtiö! Annukka innostuu.

Ilovirta onkin luvannut olla ensimmäinen sähköyhtiö, joka kysyy asiakkaalta vain sellaisia kysymyksiä joihin myös osaa vastata. Sähkösopimuksen tekemiseen ei tarvita asunnon sulakekokoa, vuodessa käytettyjen kilowattituntien määrää, tai käyttöpaikan numeroa (eli tietoja, joita kukaan ei osaa kylmiltään kertoa). Jostain syystä sähköyhtiöt usein haluavat nämä tiedot sopimusta tehdessään, vaikkei sopimus enää perustuisikaan ennakkolaskutukseen.

Tämä muinaisjäänne ei ainakaan tee sähkösopimuksen vaihtamista ihanan helpoksi, vaan saa yleensä asiakkaan tuntemaan itsensä vain typeräksi. Vastuullista ja kilttiä toimintaa onkin myös asiakkaan auttaminen ja kykyjen huomiointi. Mikä muu toimiala tekee asiakkaaksi ryhtymisen yhtä vaikeaksi? Haluaisitko puhelinliittymän, jossa sopimuksen tekoa varten joudut ensin kertomaan puhelimesi sarjanumeron, vuotuisen puhelumäärän sekä kuinka usein aiot soittaa ulkomailta?

Ilovirta onkin ilahduttavasti ymmärtänyt, että vastuu asiakasta kohtaan tarkoittaa muutakin kuin teknistä toimivuutta ja asiakastyytyväisyyskyselyiden tuloksia. Se että puhuu selkosuomea vaikeistakin asioista, on vastuullista.

Sähkösopimus yksi tärkeimmistä asioista arjen sujumisen kannalta. Ja silti ihmiset eivät halua vertailla sopimuksiaan, koska se on niin vaikeaa. Vain 10 % asiakkaista kilpailuttaa sähköntarjoajia. Paljon helpompaa on tyytyä nykyiseen tarjoajaan, ettei vaan joutuisi tuntemaan itseään toopeksi, kun ei oikein ymmärrä edes mitä pitäisi vertailla.

– Tätä me haluamme muuttaa, jotta kaikki haluaisivat vertailla sähköyhtiöitä! Sähköyhtiöiden vertailun pitäisi olla helppoa ja kiinnostavaa, jotta asiakas voisi myös aidosti tiedostaa ja valita miksi ostaa juuri tältä yhtiöltä, Annukka kertoo.

Mutta mikä tämä juttu naisista, jotka perustivat sähköyhtiön on?         

Annukka Toivanen ja taisteluparinsa, tuotehallinta-asiantuntija Suvi Harsunen lienevätkin Suomen ainoat naiset, jotka ovat perustaneet sähköyhtiön. Ja harva on saanut sähköyhtiötä pystyyn alle vuodessa. Miten tämä on mahdollista?

Uudet yrittäjät

Energiset naiset: Annukka ja Suvi

– No minullehan sanottiin helmikuussa suoraan, että älä luulekaan että tuossa ajassa saat sähköyhtiön perustettua, Annukka nauraa. Mutta kun hyvä idea ja tekemisen palo syttyy, niin sitähän tekee ympäripyöreitä päiviä. Juuri se palo vei meitä eteenpäin. Ei ihminen silloin laske tuntejaan ja kesälomiaan.

– Se myös vahvisti omaa näkemystä, että tämä on hyvä idea, kun kaikki hyväntekeväisyysjärjestöt, joiden kanssa neuvottelimme lähtivät tähän mukaan. Iso kiitos myös heille, Annukka hehkuttaa yhteistyökumppaneita.

– Olen kyllä tosi ylpeä mitä olemme saaneet aikaan ja vielä niin nopealla aikataululla, Annukka myöntää.

Syytä onkin. Rohkeita yhtiöitä ja luutuneita toimintatapoja heiluttavia ideoita todellakin tarvitaan lisää. Ja jos ne kantavat vastuunsa näin tyylikkäästi, soisi niiden myös menestyvän.

Iloista virtaa jatkoon!

* Ilovirran lahjoituskohteet: Roosanauha-keräys, Suomen Punainen Risti, Unicef, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen luonnonsuojeluliitto

Ei kommentteja. Kommentoi ensimmäisenä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *