Viime vuosina harva on voinut välttyä joka tuutista puskevalta yritysvastuu-rummutukselta. Vastuullisuus on tärkeää ja vastuulliset firmat takovat parempaa tulosta. Ja vastuuttomat firmat löytävät pian edestään sen, minkä taakseen jättivät! Ja niin edelleen.

Joten ei ihmekään, että yksi jos toinenkin yritys on lähtenyt – joko omasta tahdostaan, tai hallituksen pj:n käskemänä – kiireesti harppomaan vastuullisuuspolulle. Ja saavutukset ovatkin usein juuri sen mukaisia.

Kiireisessä ja ylhäältä käsketyssä vastuullisuuden tavoittelussa unohtuu usein yksi tärkeimmistä: pohdinta mitä vastuullisuus oikeastaan meille tarkoittaa?

Tunnista omasi, kirkasta näkymä

Vastuullisuus tarkoittaa vastuuta yrityksen sosiaalisista, taloudellisista ja ympäristövaikutuksista!

Hohhoijjaa. Tätä rimpsukkaa ja epämääräistä latteutta on hoettu viime vuodet niin tarmokkaasti, että se kuulostaa, no, lähinnä vitsiltä. Ongelma tässä yleisessä vastuullisuuden määrittelyssä on, että se ei tarkoita oikeastaan mitään. Se ei saa ketään innostumaan.
Eikä se etenkään kerro mihin toimeen tulisi seuraavaksi tarttua ja miten tuloksia mitataan.

Vastuullisuuspolun alussa tärkeintä onkin pohtia: mitä oikein olemme tekemässä ja mihin tähtäämme?

Suunnistajakaan ei voi sännätä maastoon letti sojossa etsimään rasteja, ilman karttaa ja suunnitelmaa. Ilman näkemystä missä rasti oikeastaan on, millainen reitti sinne on kuljettava ja miten rastin aikoo löytää. Tai voi toki, tuloksenkin voi varmasti arvata jo ennalta.

Vastuullinen yritys pohtii, punnitsee ja harkitsee tarkoin: mitä vastuullisuus meille ja meidän toiminnassamme tarkoittaa? Mihin oikein tähtäämme ja mitä meidän oikeastaan pitäisi parantaa? Liian usein niin pk-yritykset kuin pörssifirmatkin varmuuden vuoksi pyrkivät olemaan ”vähän kaikkea” ilman varsinaista suunnitelmaa, mihin oikeastaan tähdätään. Ja miksi. Tai vielä irvokkaampaa: julistetaan nettisivuilla resurssitehokkuuden ja sosiaalisen vastuun olevan toiminnan kulmakivet. Mutta tämä ei näy firman päivittäisessä toiminnassa mitenkään ja seuranta perustuu lähinnä siihen, onko sähkölaskut ja palkat maksettu.

Tuumasta toimeen!

Ensimmäinen tehtävä on siis määritellä mitä vastuullisuus meille tarkoittaa. En ole vielä törmännyt yhteenkään yritykseen, jolle vastuullisuus oikeasti tarkoittaisi kaikkea mahdollista, mitä vastuullisuusoppaissa (kuten GRI-raportointiohjeissa, tai sosiaalisen vastuun standardi ISO 26 000:ssa) luetellaan. Nämä listat tulisi nähdä inspiraationa, joista ensi töikseen voi ruksia yli kaikki epärelevantit. Ja sen jälkeen paneutua tarkemmin niihin, jotka voi(si)vat olla tärkeitä asioita.

Yhtä lailla, kuten yrityksen strategian laadinnassa määritellään mitä yritys tavoittelee ja missä peleissä ollaan mukana, näin tulisi toimia myös vastuullisuudessa. Vastuullinen yritys ymmärtää mihin sen tulee keskittyä ja missä asioissa se haluaa saada parannuksia aikaan. Ja myös seuraa (numeerisesti) näiden asioiden kehitystä. Ja yhtä lailla ymmärtää myös mihin resursseja ei kannata  haaskata.

Valintoja – mutta millä kriteereillä?

Vastuullisuuden painopisteiden valinnoissa ja pohdinnoissa (konsulttikielellä: olennaisuustarkastelussa) käytetään usein nyrkkisääntönä kahta akselia:

1)        Toiminnan tärkeimmät vaikutukset niin ympäristöön, kuin ympäröivään yhteiskuntaankin (ei siis pelkästään yrityksen omaan bisnekseen)

2)        Yrityksen tärkeimpien sidosryhmien odotukset asioista, joiden hoito tulee olla kunnossa

Näitä kahta näkövinkkeliä toisiinsa vertailemalla pystytään melko helpostikin tunnistamaan asioita, joiden tulisi olla kunnossa. Tai ainakin seurannassa ja kehityksen kohteena. Näitä kutsutaan konsulttikielellä olennaisiksi näkökohdiksi (eng. material aspects).

Suomeksihan asian voisi ilmaista esim. näinkin monimutkaisesti: 
Tärkeimmät jutut, jotka meidän tulee hoitaa kunnolla.

 

Entä jos puhuttaisiinkin suomea?

Kuten jo alussa mainittiinkin, vastuullisuuden määrittelyn kompastuskiviä on, että se ei tarkoita oikeastaan mitään, eikä saa ketään innostumaan. Yksi syy lienee alan terminologia, joka on yhtä mukaansatempaavaa ja ymmärrettävää kuin verolainsäädännön oppaat ja konsulttipuppu (eli se todennäköisesti maksaa paljon ja enpä ymmärtänyt siitä juuri mitään). Eikä se etenkään kerro mihin toimeen tulisi seuraavaksi tarttua ja miten tuloksia mitataan.

Tämän vuoksi vastuullisuuden määrittelyssä olisikin paikallaan ottaa käyttöön vielä kolmas kriteeri:

3)        Valitut vastuullisuuden painopisteet ovat konkreettisia ja ymmärrettäviä, jotta toimiin voidaan tarttua ja tuloksia mitata.

Eli ryhdytäänkin puhumaan ”merkittävien ympäristövastuiden ja -varausten” ja ”sosiaalisen vastuun toimenpideohjelmien seurannan” sijaan suomea ja kerrotaan pilaantuneiden maa-alueiden kunnostukseen varatuista varoista, tai työpaikan ilmapiiristä ja poissaolojen puolittumisesta.

Möttösen Konepajalla sosiaalinen vastuu voi olla suomeksi sanottuna turvalliset ja toimivat olosuhteet, joiden avulla firmassa työskentelee tyytyväisiä työtekijöitä, joilla on oikeanlaiset ja hyvät työvälineet. Ja reilu esimies.

Tai kuten DNA Oy on oivallisesti määritellyt osana vastuullisen työnantajan rooliaan Mutkattoman työ –konseptin:

Mutkaton työ perustuu joustavuuteen ja luottamukseen, ja mobiilityöpisteissä työskentelevä henkilöstö päättää itse työnteon paikan ilman erillistä sopimista esimiehen kanssa.

Huomasitko? Tämänhän ymmärsi! Ja se on kaiken lisäksi innostavaa.

Ei se niin vaikeaa ole, pyyhitään vain huuru linsseistä ja palataan takaisin maanpinnalle. Tervetuloa!