Viimeaikaisten, jokseenkin masentavien yt-neuvottelu-uutisten seasta osui muutama viikko sitten silmään yksi valonpilkahdus. Suomalaisen vaateteollisuuden aisankantaja Nanso Group ilmoitti yt-neuvottelujensa tuloksena: ketään ei irtisanota!

Kurvailinkin lumipyryisenä perjantai aamuna Nanson Nokian tehtaalle ottamaan selvää miten tämä on mahdollista ja näkemään samalla omin silmin miltä 2010-luvun suomalainen teollinen vaatteenvalmistus oikein näyttää. Tehtaalla minua oli vastassa Nanso Groupin vastuullisuus- ja viestintäasiantuntija Satumaija Mäki. Hän oli luvannut vastata tiukkoihin kysymyksiin, joista eniten minua kiinnosti Nanson tavoite rakentaa Nanso Groupista Suomen vastuullisin vaatetusteollisuusyritys, jonka brändit elävät ja kiinnostavat ihmisiä.

Hei Satumaija, aika hieno tavoite! Miten oikein pyritte tuon tavoitteen saavuttamaan?

Satumaija aloittaa kuvailemalla Nanson juuria. Yhtiö perustettiin 93 vuotta sitten, vuonna 1921 ja on edelleen saman suvun omistuksessa. Jo yhtiön alkutaipaleella mainokset kertoivat Nanson tuotteiden olevan kestäviä ja ensiluokkaista laatua. Nämähän ovat täsmälleen samoja ominaisuuksia, joihin Nanso edelleen tuotteissaan aina pyrkii. Vastuullisuutta ei siis ole tarvinnut Nansolla keksiä tai päälle liimata, vaan se on aina ollut yhtiön toiminnan lähtökohta ja kulmakivi – vaikkei vuosisata sitten ehkä asioista yritysvastuu ja sustainability termeillä puhuttukaan.

Nanso ei kuitenkaan ole paistatellut parrasvaloissa vastuullisuusraportointikilpailuissa, tai maksullisten maine- ja vastuullisuustutkimusten kärkisijoilla. Äänitorvi onkin ollut suunnattuna tärkeimpien tuomareiden, eli asiakkaiden ja henkilöstön suuntaan. Nansolla on ymmärretty, että kuluttajabisneksessä viestin täytyy olla lähellä kuluttajan omaa arkea ja ymmärrettävää. Niinpä Nanso kirkasti ja julkaisi vuonna 2012 seitsemän selkosuomella kuvattua vastuullisuuslupausta, joissa yhdistyvät yhtiön vastuullinen tapa toimia ja kuluttajien mukaan ottaminen, tarjoamalla heille mahdollisuus tehdä vastuullisia valintoja, kuten hankkia ja myös kierrättää suomalaisia, käyttöä kestäviä vaatteita. Satumaija myöntääkin Nanson viestinnän vastuullisuusasioista olevan suomalaisittain hieman epätyypillistä: GRI-tyylisen taaksepäin katsovan raportoinnin sijaan tavoitteista ja vastuullisuuslupauksista on kerrottu avoimesti etukäteen, ennen kuin varsinaisia toimenpiteitä on toteutettu.

Olin ajatellut tiukata Satumaijaa yksittäisten mittareiden tasolla, mutta haastattelun aikana minulle alkaa valjeta mitä vastuullisuus Nanson kohdalla oikein tarkoittaa. Se on jotain laajempaa, kuin yksittäisten mittareiden seuraamista. Se on toimintapa – vastuunkantoa isoissa asioissa, joilla on merkitystä.

Ymmärrä iso kuva!

Niin tekstiili- ja vaateteollisuudessa, kuin missä tahansa teollisuudessa ison kuvan ymmärtäminen on keskeistä, kun vastuullisuuden keihäänkärkiä ryhdytään hiomaan. Houkutus lillukanvarsiin tai harhapolkuihin sotkeutumiseen on usein kuitenkin olemassa, etenkin kun yrityksen sidosryhmiltä ison kuvan ymmärtämistä ei yleensä voi vaatia. Kuluttajabisneksessä asiakkaiden toiveet voivat olla näennäisesti vastuullisia tai ympäristön kannalta perusteltuja, kun tarkastelu rajataan vain tiettyyn osa-alueeseen. Esimerkiksi luomupuuvilla on lähtökohtaisesti hyvä valinta ja eko-mallistot parempia ympäristön kannalta. Mutta kuten Satumaija minua valaisi: luomupuuvillan on todettu olevan laadultaan heikoimpaa ja kestävän kulutusta huonommin, jolloin tuotteen elinkaari jää vaatteen tärkeimmässä, eli käyttövaiheessa lyhyeksi. Isossa kuvassa luomupuuvilla ei siis aina olekaan vastuullisin valinta, vaikka sen ympäristövaikutukset raaka-ainevaiheessa olisivatkin pienemmät perinteiseen puuvillaan verrattuna.

Vaatteen elinkaaren vaikutuksia pohtiessa tulisi lähtökohtana olla, että vaatteet valmistetaan nimenomaan käyttöä varten. Vaatteen tulisi siis kestää käyttöä ja kulutusta mahdollisimman pitkään.

Ehkä vuosisata sitten – kun säästäväisyys oli hyve ja hankittujen tuotteiden ja tarvikkeiden todellakin tuli kestää käytössä – Nanson toimintalogiikka oli täysin luonnollista. Kun vaate kerran valmistetaan, sen ylivertainen kriteeri on olla käyttöä kestävä ja ulkomuodon ja -näön sellainen, että sitä myös halutaan käyttää. Näin yksinkertaista se on. Ja minunkin piti sompailla Nokialle saakka oivaltaakseni tämän totuuden – joka Nansolla on ymmärretty jo 93 vuotta sitten.

Sitoutunut omistaja – sitoutunut henkilöstö

Satumaija johdatti minut läpi hiljaisen tuotantohallin, lomautuksia pidetään usein juuri perjantaisin. Vaikka neulosten värjäys-, pesu- ja painokoneet eivät jymisseetkään, pääsin aistimaan aitoa, lähes vuosisadan mittaista vaateteollisuuden henkeä (läppärityöläiselle tekee oikein hyvää nähdä välillä käytännössä, miten valmistava teollisuus toimii. Suosittelen muillekin!). Täällä, suurissa halleissa on luotu nansolaisten tarina ja salaisuus yt-neuvotteluiden lopputuleman takana: yhdessä tekemisen henki.

Satumaija luonnehtii Nansoa oman tien kulkijaksi. Omien polkujen valintaan on vaikuttanut etenkin yhtiön omistajien arvomaailma ja henki. Satumaijan mukaan Nanson omistajiin tiivistyy kaikki: heillä on tietyt periaatteet, joista halutaan pitää kiinni, vaikka ulkona myllertävät lumituiskun lisäksi talouden ja toimintaympäristön puuskaiset tuulet.

Yksi Nanson kantavista periaatteista laadukkaiden ja kestävien tuotteiden rinnalla on aina ollut tekstiili- ja vaatetusteollisuuden ammattitaidon ja tuotannon säilyttäminen Suomessa.

Tässä tavoitteessa on yllättäen myös muita kompastuksia, kuin vain kustannustekijät. Nimittäin osaajien puute. Tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työpaikat ovat viime vuosikymmenten aikana karanneet kaukomaille ja samalla uusien osaajien kouluttaminen alalle on lopetettu Suomessa kokonaan. Nanso onkin aiheellisesti huolissaan alan ammattitaidon katoamisesta, sillä lähivuosina useita pitkän Nanso-uran tehneitä ammattilaisia on eläköitymässä. Turvatakseen mahdollisuuden tuotannon jatkamiseen Suomessa Nanso onkin tarttunut toimeen ja ryhtynyt kouluttamaan työntekijöitään itse (osaavien ja kiinnostuneiden tekijöiden puutehan koitui juuri Masi Companyn kohtaloksi Keiteleellä).

Nanson oma, vuonna 2013 aloitettu kaksivuotinen Kisälli-koulutusohjelma osoitti, että kiinnostusta tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työpaikkoihin Suomessa kuitenkin edelleen löytyy. Ohjelma herätti suurta kiinnostusta ja useiden satojen hakijoiden joukosta ohjelmaan valittiin 20 kisälliä. Kisälli-ohjelma on ammattitutkintoon tähtäävä oppisopimuskoulutus, jonka Nanso on rakentanut, tai sanoisiko räätälöinyt, yhteistyössä aikuiskoulutuskeskuksen kanssa. Koulunpenkin kulutuksen ohella kisällit pääsevät Nanson Nokian ja Tornion tehtaille mestareiden oppiin, jolla varmistetaan käytännön osaaminen ja hiljaisen tiedon siirtyminen tuleville mestareille. Kisälli-ohjelmaan sai hakea myös Nanson sisältä, sillä osalla työntekijöistä ei ole ammattitutkintoa, jonka he nyt ohjelman myötä saavat suoritettua.

Satumaija kertoi kisälli-ohjelmasta selvästi ylpeyttä tuntien, syystäkin. Ohjelmahan on erinomainen esimerkki omistajan vastuunkannosta ja henkilöstön yhdessä tekemisestä, jonka yhteiskunnalle tuottamaa lisäarvoa ei mitata perinteisillä GRI-mittareilla. Juuri omistajan sitoutuminen ja nansolainen yhdessä tekemisen henki lienee tärkein selittävä tekijä yt-neuvotteluiden lopputulemassa.

Nanso onnistui neuvottelemaan kahdessa viikossa henkilöstön kanssa sopimuksen, jossa kaikki joustavat yhteisen hyvän ja tavoitteen puolesta. Tästä voi moni suomalainen yritys ottaa mallia!

On aika kiittää ja päästää Satumaija takaisin työnsä ääreen ja kaivaa auto parkkipaikan kinoksen alta. Kotimatkalla pohdin kokemaani oivallusta siitä, miten pinnallisia vastuuraportit usein ovat. Todellinen vastuunkanto kumpuaa syvältä yrityksen sisältä, sen tavasta toimia ja omistajien tahtotilasta. Tätä tarinaa voi olla vaikea tiivistää kiiltävän vastuuraportin sivuille, tai mitata SI-yksiköillä.

Tällaisia tarinoita tulisi kertoa lisää, sillä ne ovat ansainneet tulla kuulluiksi.

 

Kuvat: Nanso Group
Lähde: Nanso Group, Vastuullisuusraportti 2013