Vastuullisuusraportoinnin kiihtyvän kehityslaukan myötä tuntuu, että pian enemmän energiaa käytetään nippelitietojen pilkuntarkkaan raportointiin ja taulukointiin, kuin siihen tärkeimpään, eli vastuulliseen liiketoimintaan. Miten tässä oikein näin on käynyt? Johtuuko se raportointiohjeiden ja varmentajien entistä tiukemmasta hirttäytymisestä täsmälliseen muodollisuuteen? Vai raportoijien pelosta, että muunlainen raportointi olisi väärin?

Tämän kehityksen taustalla vaikuttanee GRI:n ylevä tavoite tehdä vastuullisuusraportoinnista yhtä täsmällistä ja vertailukelpoista kuin talousraportointi. Mutta onko se oikeasti tavoittelemisen arvoinen tavoite – onko homma mennyt jo vähän överiksi? Taloustaustaisten ihmisten mielestä kehityskulku on tietenkin oikein. Epätarkkojen tietojen raportointihan aiheuttaa helposti hyperventilaatiota. Insinööritaustaisille sen sijaan mutkat suoriksi -lähestyminen olisi luontaisempaa: detaljien viilauksen sijaan tärkeämpää on toimiva lopputulos.

Selailin kesän aikana tuoreimpia suomalaisia GRI-raportteja ja totesin olevani insinöörinäkemykseni kanssa selkeästi yksinäinen. Raporteista on tullut, sanoisinko, aikamoisia. Miksi raportit ovat muuttuneet kankeiksi, kuiviksi taulukko- ja detaljivyörytyksiksi? Sitäkö lukijat toivovat? Onko se sitä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä?

Kun vastuullisuusraportoinnin isoa kuvaa hahmottaa, marssijärjestys on näkemykseni mukaan seuraava:

1. Ymmärretään toiminnan vaikutukset ja toimitaan vastuullisesti
2. Raportoidaan tärkeimmistä vaikutuksista ymmärrettävästi
3. Raportoidaan luotettavia ja oikein laskettuja tietoja sekä noudatetaan (kenties) jotakin raportointimallia

Eli kaikkein tärkeintä on, että yritys ymmärtää vastuunsa ja toimii tyylikkäästi. Vasta sen jälkeen on jossain määrin tärkeää raportoida aikaansaannoksista. Tämä lienee itsestään selvää. Aivan yhtä selkeää ei kuitenkaan ole enää kakkos- ja kolmoskohdat, etenkään niiden järjestys.

Onko tärkeämpää raportoida desimaalin tarkkuudella täsmälleen oikein ja GRI:n mukaisesti – vai kertoa toiminnasta sekä sen vaikutuksista ymmärrettävästi ja kiinnostavasti?

Itse kannatan ehdottomasti ymmärrettävyyden – joka sisältää myös kiinnostavuuden – priorisoimista. En vain ymmärrä miksi tehdä raporttia, jota kukaan ei viitsi lukea. Eikö raportoidun tiedon arvo ole silloin melkolailla nolla?

Oletusarvoisestihan (jos palataan hetkeksi takaisin kohtaan yksi) vastuullisuusraportoinnissa pyritään aina raportoimaan tietoja, jotka ovat oikein ja luotettavia. Mutta onko todella vastuullisen toiminnan ja raportin ymmärtämisen kannalta kriittisempää se, että energiankulutus oli vuonna 2014 täsmälleen 5 987 435,57 MWh, vai sittenkin kuvaus ”vuonna 2014 energiankulutusta saatiin vähennettyä noin 5% uusien tehokkaampien vehkeiden käyttöönoton ansiosta, josta kerromme lisää kiinnostavan casen avulla sivulla 7”?

Kuinka usein muistat taulukoissa ja tekstien seassa mainitut luvut? Tai edes oikeastaan vilkaiset niitä? Hahmotitko onko se paljon vai vähän? Vai jäikö sittenkin mieleen se tarina, jossa kerrottiin miten yritys oli toiminut?

Mutta lopulta se on usein vasta listan kolmas kohta, jossa puurot ja vellit alkavat mennä todella sekaisin. Ja tärkein, eli vastuullinen toiminta meinaa unohtua.

Raportoinnin loppumetreillä käytetään monissa firmoissa todella paljon useiden ihmisten aikaa ja vaivaa yksittäisten lukujen etsimiseen, uudelleen laskemiseen, tarkistamiseen ja pyörittelyyn. Ja kaiken tämän tusaamisen jäljiltä raporttiin saadaan lukuja, jotka ovat (ehkä) täsmälleen oikein, mutta raportin lukija ei välttämättä niistä juurikaan ymmärrä, tai edes huomaa niitä! Ja pahimmillaan näitä lukuja ei edes käytetä sisäisesti (eikä etenkään ulkoisesti) yhtään mihinkään, vaan ne kerätään raporttiin väkisin, jotta varmentaja/GRI olisi tyytyväinen. En kutsuisi tätä ihan win-win -sitsueissöniksi.

Myös GRI:n mukaisuus saatetaan kokea jonkinlaisena raportoinnin itseistarkoituksena. Ja jotkut jopa kertovat tietyn GRI:n tason (”core” tai ”comprehensive”) olevan raportoinnin tavoitteena. Miten oppikirjanmukaisuus voi olla tavoitteena? Miten sen tekee yrityksestä vastuullisemman, tai raportista avoimen ja korkeatasoisen?

Oppikirjan rivi riviltä lukemisen kääntöpuolella on juuri se ylenpalttinen tusaaminen, epärelevanttien tietojen kasaaminen valtaviin taulukoihin ja näennäisavoin raportointi, jossa kaavamaisesti luetellaan että yrityksellä on hallitus ja johtamisjärjestelmä ja kirsikkana vielä kakun päällä peräti ISO 14 000 sertifikaatti! Voi miten mahdottoman kiinnostavaa, avointa ja vastuullista! (tätä aihetta sivusin blogissa jo aiemmin: Mihin punainen lanka katosi?).

Tokihan tietojen keräämiseen ja oikeellisuuden eteen kannattaa aina nähdä vaivaa, mutta rajansa siinäkin. Ja tämä raja on hyvä ihan tietoisesti vetää. Onko oikeasti vastuullista työajan ja firman rahojen käyttämistä hinkata loputtomiin yksittäisiä lukuja ja tietoja raporttiin? Voisiko ajan ja vaivan hyödyntää johonkin järkevämpään? Voisiko pilkulleen olevan luvun sijaan saman asian kertoa case-tarinan, tai vaikka infografiikan avulla vähän yleisemmällä tasolla, mutta huomattavan paljon ymmärrettävämmin? Ja kustannustehokkaammin?

En siis tietenkään suosittele raportoimaan epämääräisiä tietoja, tai miten sattuu. Sen sijaan suosittelen lämpimästi raportoimaan siitä mikä on oikeasti tärkeää niin, että lukija ymmärtää sen. Jos jotakin raporttiin tulevaa tietoa pitää etsiä kissojen ja koirien avustuksella edellisenä iltana ja koostaa valtaviin taulukoihin, voisi olla paikallaan pysähtyä pohtimaan: onko tämä oikeasti tärkeä tieto? Seurataanko sen avulla jotain ja onko sille tavoite? Vai kasataanko tietoja ihan vaan sen vuoksi, että GRI tai varmentaja niin käski?

Entäpä jos rohkeasti linjattaisiin, että seuraavassa raportissa tavoitteena on kiinnostava ja selkeä sisältö. Lisäksi raportoimme vain niitä tietoja, joita oikeasti seuraamme muutenkin vuoden aikana.

Mitä jos oppikirjan kirjaimen täyttämisen sijaan kanavoisi ajan ja energian johonkin hyödyllisempään? – Minusta se olisi vastuullista.