vastuullisuus

Vastuullinen piensijoittaminen – helppoa kuin heinänteko?

Vastuullinen sijoittaminen saa tätä nykyä runsaasti palstatilaa mediassa, ja sen puolesta rummuttavat etenkin eläkeyhtiöt, pankit – ja muut suursijoittajat. Mitä vastuullinen sijoittaminen sitten on? Ohjeita löytyy vaikkapa Finsifin sivuilta, kas näin käydään toimeen: ensin määritellään oma vastuullisen sijoittamisen strategia – ja sen jälkeen vain liitetään ESG-asiat osaksi sijoitusprosesseja, toimitaan aktiivisena omistajana ja edistetään sijoituskohteiden asianmukaista ESG-toimintaa ja –raportointia. Sillä lailla!

Piensijoittajan ESG-todellisuus on toisenlainen – ja siitä pitää puhua lisää. Miten piensijoittaja voi ylipäätään sijoittaa vastuullisesti?

Aloita poissulkemalla ja valitse niitä, joiden toivot menestyvän

Entäpä jos oma sijoitusvarallisuus lasketaan ennemminkin tuhansissa kuin miljoonissa euroissa, ja oma ESG-strategia on hieman vielä työn alla? Aktiivinen omistajuuskin toteutuu piensijoittajalle käytännössä satunnaisen yhtiökokouksessa viittomisen tasolla.

Piensijoittajalle, joita itsekin edustan, vastuullinen sijoittaminen tarkoittaa hieman toisenlaista prosessia – etenkin suoria osakesijoituksia tehdessä.

Ensimmäinen askel on toki sama kuin isoilla, eli oma vastuullisen sijoittamisen strategia (tai suomeksi sanottuna ihan vaan tapa, miten haluaa sijoittaa) tulisi jotenkin määritellä.
Helpointa lienee aloittaa poissulkemisen kautta: millaisiin yhtiöihin ei ainakaan halua rahojaan laittaa. Ase-, tupakka- ja pornoteollisuus mainitaan tässä yhteydessä usein (ja Helsingin pörssissä tämä vaihe on aika nopsasti tehty!). Seuraavana mustalla listalla voisivat olla vaikkapa hiileen, ydinvoimaan, konfliktimineraaleihin tai lapsityövoimaan vahvasti nojaavat toimialat ja firmat. Tai millaisia asioita itse kukin sitten pitää epävastuullisina tai epätoivottuina.

Jo poissulkemis-vaiheessa on hyvä miettiä myös omia arvojaan. Onko esimerkiksi jatkuvasti uutta mallistoa myymälöihin puskeva muotiteollisuus tai jonnin joutavia mobiilipalveluita tuottavat yritykset sellaisia, joita itse pitää ylipäätään vastuullisina. Toivooko tällaisten yritysten olevan voimissaan ja tahkoavan tuottoa omistajilleen myös jatkossa?

Tämän jälkeen voi miettiä asiaa toisinpäin: onko jotain toimialoja tai firmoja, joita erityisesti haluaisi suosia – ja joiden soisi jatkavan toimintaansa vielä pitkään. Tällaisia voivat olla vaikkapa energiatehokkaita tuotteita ja palveluita tarjoavat firmat, tai jotain tiettyä lääkettä kehittävä tai valmistava yhtiö. Tai palveluyhtiö, joka huolehtii henkilöstöstään ja verojen maksustaan mallikkaasti.

Mistä vastuullisuustietoa sitten löytää?

Tähän saakka melko helppoa. Sitten pitäisi valita alkukarsinnassa sopiviksi arvioiduista, mihin firmaan sitä rahansa sijoittaisi, jotta (toivon mukaan) takaisin päin satavat setelit olisi oikeasti saavutettu vastuullisesti toimien. Tämä ei olekaan enää niin helppoa, miten eri yhtiöiden vastuullisuutta voi tai pitäisi arvioida? Mistä ylipäätään saa tietoa siitä, onko firma vastuullinen?

Yritysten vastuullisuusraportista.

Hah, eikös ne ole niitä vihreäkantisia, kukkasten ja hymyilevien lasten kuvilla päällystettyjä suitsutuksia saaduista sertifikaateista ja onnellisuusvertailujen voitoista. Kyllä juuri niitä. Ja nyt on korkea aika, että myös piensijoittajat oppivat lukemaan vastuullisuusraportteja – ja varsinkin etsimään niistä sijoittamisen kannalta hyödyllistä tietoa.

Sijoittaja, katso vastuullisuusraporttia!

Mitä sieltä raportista sitten pitäisi etsiä? Ainakin nämä:

1. Mihin yritys kertoo keskittyvänsä. Mitkä ovat firmalle olennaiset vastuullisuuden teemat, mitä yritys oikein tavoittelee ja mitä haittoja se pyrkii erityisesti ehkäisemään. Jos näitä ei löydä helposti ja selkeästi kuvattuna raportista, voisi päätellä, ettei yritys oikein itsekään tiedä mihin keskittyä, mitä haittoja sen toiminnasta aiheutuu, tai mitä pitäisi tavoitella. Viitsiikö sellaiseen firmaan rahojaan laittaa?

2. Millaisia riskejä toimintaan liittyy. Talousraportoinnissa on perinteisesti kuvattu maine- ja rahoitusriskejä, mutta riskejä on muitakin. Kuvaako yritys selkeästi millaisia riskejä ja vaikutuksia esimerkiksi ilmastonmuutos, korruptio tai lapsityövoiman käyttö aiheuttavat sen toiminnalle? Miten näitä riskejä pyritään estämään, hillitsemään ja hallitsemaan? Onko yritys ylipäätään tunnistanut näitä riskejä?

3. Mitä on opittu. Jos hommat on menneet hieman perseelleen – on toimittu väärin, saatu syytöksiä, pahimmillaan menetetty ihmishenkiä – näistä pitää oppia. Vastuullisessakin yrityksessä saattaa olla töissä mätämuna, mutta vastuullinen yritys kertoo, miten jatkossa aiotaan varmistua, ettei asioiden kanssa kompuroida. Näin voidaan kenties välttää tulevia niiauksia maineessa ja yhtiön arvossa.

Raportti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Edellä mainitut kolme kohtaa antavat piensijoittajalle osviittaa, onko harkinnassa oleva sijoituskohde hereillä vastuullisuusasioissa. Lisäksi viime keväänä suuryrityksille pakolliseksi tullut muiden kuin taloudellisten tietojen (non-financial information) raportointi kannusti myös laiskajaakkoja avaamaan muitakin kuin euromääräisiä tietoja suurelle yleisölle. Myös tähän selvitykseen kannattaa ehdottomasti tutustua, se löytyy useimmiten tilinpäätöksestä, hallituksen toimintakertomuksen lopusta.

Mikäli pörssissä listattu firma on tiivistänyt vastuullisuuden yhden aukeaman näennäisjaarittelulle (josta ei irtoa mitään konkreettista tai mitattavaa) tai ei ole viitsinyt tehdä vastuullisuusraporttia lainkaan, on syytäkin arvioida, ettei vastuullisuus ole kovin korkealla yrityksen agendalla. Lisäksi itse tulkitsen, että tällaiset firmat eivät ole erityisen hyvin valmistautuneita välillä hyökyaallonlailla iskeviin riskeihin, joita vastuullisuuteen (tai epävastuullisuuteen) liittyy. Ja nämä hyökyaallot voivat vaikuttaa suoraan myös yrityksen ja sijoituksen arvoon.

Toki firmat voivat olla vastuullisia ilman raporttiakin (ja varmasti monet ovatkin!). Vastuullisuudesta raportoimatta jättäminen on kuitenkin selkeä signaali siitä, ettei asiaa eikä vastuullisuuteen liittyvää riskienhallintaa pidetä raportoimisen arvoisena.

On myös hyvä huomata, kuten Julia Thurénkin mainiossa Kaikki rahasta –kirjassaan toteaa, vastuullinen sijoittaminen ei ole yksinkertaista ja yksiselitteistä – ja täysin vastuullisen sijoituskohteen tunnistaminen lienee mahdotonta. Lisäksi piensijoittajalle voi olla varsin kuluttavaa ja kenties turhaakin analysoida kaikkia vastuullisuusraportissa tarjottuja datoja. Yksittäiset tunnusluvut, kuten kasvihuonekaasupäästöjen tai työtapaturmien määrien kehitys voivat tietysti antaa osviittaa siitä, miten ja mihin suuntaan hommat ovat kehittyneet.

Viimeinen niitti: osta

Kun edellä kuvattu tutustuminen yritysten vastuullisuuteen on tehty, on edessä paras vaihe: ostokohteiden valinta. Tässä vaiheessa voi käyttöön ottaa sijoittajille ja analyytikoille rakkaat talouden tunnusluvut, sekä eri tahojen tarjoamat osto- ja myyntisuositukset.

Mikäli näistä ei niin ymmärrä (kuten allekirjoittanut) voi aivan hyvin sijoittaa myös tunteella (näin ei tietenkään kukaan uskottava sijoittaja sano, vaikka sijoittaminen on yhtälailla arpapeliä kuin lottoaminenkin). Omia rahojaan sijoittava voi kuitenkin varsin hyvin käyttää vastuullisuuden kriteerinä myös sitä, vakuuttiko yrityksen raportoima tieto juuri sinut siitä, että yritys toimii vastuullisesti ja riskit ovat hallinnassa – ja soisiko tällaisen menon jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Jos näin on, osta pois.

Kaisa Kurittu
Kiinnostavan vastuullisuusviestinnän agentti, Ratkaisutoimisto Vinha
Twitter: @KaisaKurittu

PS: Inspiraatiota ja vinkkejä hyvään raportointiin löytyy Kaisan tuoreesta kirjasta Yritysvastuuraportointi, kiinnostavan viestinnän käsikirja.

Vauvan kakkajutut eivät kiinnosta kavereitasi!

Somen valtakaudella tiedon, etenkin hyvin epäkiinnostavan tiedon, jakaminen on räjähtänyt käsiin. Mikäpä helpompaa ja kivempaa, kun tuutata feisbuukkiin tiedot vauvan kakkaamisesta, olohuoneessa odottavista pyykkivuorista ja siitä mitä tänään tuli syötyä. Siitä viis, kiinnostavatko nämä jaetut informaatiot varsinaisesti ketään omien seinien ulkopuolella, mutta ajattelin nyt kuitenkin ne kertoa!

Sama logiikka pätee myös yritysten viestintään. Tietyt asiat ovat tärkeitä vain sisäisesti – ulkopuolisille ne ovat täysin jonnin joutavaa ilmatilan tukkimista. Jostain syystä tätä tiedon kaatamista kottikärryillä harrastetaan etenkin vastuuraportoinnissa. Raportteihin kipataan kaikenlaista daa-da daa-daa, joka ikään kuin välittää tarinaa vastuullisesta, rohkeasta ja asiaan paneutuneesta yrityksestä.

Väärin. Se välittää viestin lukijaa aliarvioivasta, ohjekirjaan ripustautuneesta kirjoituskoneen naputtajasta.

Tietyt asiat ovat tärkeitä vain sisäisesti – ulkopuolisille ne ovat täysin jonnin joutavia

Jätä siis kakkajutut kertomatta, pliis

Tietyt asiat voivat olla hyvinkin tarpeellisia ja hyödyllisiä sisäisessä käytössä, mutta ulkoisessa viestinnässä ne voi hyvin jättää kertomatta – ja toistamatta vuosi toisensa perään. Näitä ovat esimerkiksi:

Sidosryhmien luettelointi
GRI vaatii (ja kansa tottelee!) listaamaan yrityksen tärkeimmät sidosryhmät. Sen vuoksi lähes joka raportissa on syväanalysoitu luettelo, joka menee näin:

omistajat, asiakkaat, työntekijät, viranomaiset, järjestöt, plaa plaa, plaa

Raportista voi myös täyttää yhden aukeaman sillä valtaisalla taulukolla, johon on koottu kaikki sidosryhmät, heidän odotuksensa, miten niihin olisi tarkoitus vastata (esim. tapaamalla heitä sijoittajatilaisuuksissa!) ja mitä tämä asia tarkoittaa GRI:n kapulakielisillä termeillä.

Nyt käsi ylös, kuka on koskaan lukenut näitä taulukoita jonkun toisen firman raportista?

Olennaisuusanalyysin toteuttaminen
Jälleen kerran GRI vaatii (ja kansa…) kuvailemaan miten tärkeimmät asiat on tunnistettu. Niinpä raporttiin laitetaan se kauhean näköinen, epäinfoa hehkuva matriisi ja siihen oheen puolen sivun mittainen jorina siitä, miten erilaisissa työryhmissä ja –pajoissa asiaa on veivattu. Ketä oli läsnä ja mitä pullaa oli tarjolla.

Oikeasti, onko tämän kuvailu sitä vastuullisuutta? Vai pitäisikö ryhtyä jo oikeisiin hommiin?

Johtamistavan kuvailu
Tämä on kieltämättä tärkeää. Etenkin rahaansa firmaan sijoittavia varmastikin kiinnostaa miten laivaa ohjataan ja minne se on menossa. Ja kieltämättä tämän kuvailu ei aina ole niin helppoa (vastaapa itse kysymykseen: miten johdat?).

Mutta se, että asia ei ole helppoa, ei tarkoita sitä että sen saa hienosti kuitattua listaamalla kaikki sertifioidut johtamis- ja laatujärjestelmät, ympäristömerkinnät ja green officet.

Jos asia ei oikein ole itsellekään selkeä, niin älä herrantähden kaada sitä tuskaa vielä lukijankin päälle!

Nice to know data
Firmoissa kerätään valtava määrä dataa. Osa varmasti ihan tarpeellistakin, osa viranomaista varten ja loput syystä, josta ei olla ihan varmoja. Heikkihän näitä tietoja alkoi silloin 90-luvulla keräämään.

Näitä tietoja varten on olemassa yksi paikka: se ”Muut tiedot” –niminen kansio firman serverillä. Niillä ei siis kannata täyttää viestintäkanavia, ei varsinkaan ulkoisia.

Älä kaada kaikkea tietoa lukijan päälle!

Jos haluat saada viestisi perille, panosta oikeasti tärkeiden asioiden kertomiseen. Jospa edes ne pääsisivät läpi lukijalle asti, sieltä kakkajuttujen seasta!

Pistää päänsä pensaaseen

Kun arvioidaan yritysten vastuullisuutta ja vastuuraportointia, yksi merkittävä kokonaisuus on ison kuvan ja tilanteen hahmottaminen. Ja tähän liittyy läheisesti myös riskien ja mahdollisuuksien rooli. Eli onko firmalla ymmärrys millaisessa maailmassa – nyt ja tulevaisuudessa – se oikein operoi? Mistä päin tuulee ja mihin olisi hyvä valmistautua? Ja mistä saataisiin leivottua tulevaisuuden voittajaresepti?

Jostain syystä riskien osalta raportoinnissa usein mennään sieltä mistä aita on matalin. Eli kopsataan lause suoraan tilinpäätöksen kohdasta ”riskien hallinta” ja ajatellaan että valmista tuli! Valmista totta tosiaan. Niistä muutamasta todella kapulakielisestä ja nolla-informatiivisesta lauseesta oikein hohkaa, ettei (ainakaan kirjoittajalla) ole mitään käsitystä siitä, mistä riskeistä on kyse. Ja epäilemättä tämä tilannekuva välittyy myös lukijalle.

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus?

Miksi riskeistä viestiminen ymmärrettävästi ja kiinnostavasti on niin vaikeaa? Onko syynä ujostelu, että mahdollisista persiilleen menon paikoista ei niin viitsitä huudella? Sittenhän naapuri tietäisi mikä meitä uhkaa!
Ei kai vaan syynä ole se, ettei niitä ole oikein mietitty?

”Yhtiön riskienhallintapolitiikassa on määritelty, miten strategisia ja operatiivisia riskejä hoidetaan ja hallitaan. Vuotuisessa riskinarvioinnissa määrittelemme systemaattisesti riskien merkittävyyden, todennäköisyyden ja kehittymisen. Riskienhallinnan toimenpiteet arvioidaan vuosittain ja niitä seurataan. Riskienhallinta on olennainen osa strategista ja operatiivista johtamista”

Nytkö on selvää millaisia riskejä yhtiöön kohdistuu? Ja miten se on innovatiivisesti tarttunut uusiin mahdollisuuksiin? Laittaisitko rahasi likoon?

Juuri riskien ja mahdollisuuksien viestiminen on sitä, missä avoimuus ja myös ison kuvan hahmotuskyky punnitaan. Ja tätä etenkin sijoittajat odottavat mahdollisilta, tai nykyisiltä sijoituskohteiltaan (ja kyllä se tieto on mielenkiintoista myös muiden lukijoidenkin mielestä!). Vastuullisuusraporttikisassa raadin sijoittajanäkökulman edustajat kertoivat, että parhaat vastuullisuusraportit toivat heille huomattavaa lisäarvoa avaamalla yrityksen riskejä sekä liiketoiminnan potentiaalia.

Rohkea rokan syö?

No millaisia nämä riskit sitten yleensä tapaavat olla?
Todella moninaisia. Esimerkiksi pelkästään ilmastoon liittyviä riskejä ja niistä kumpuavia mahdollisuuksia voivat olla muun muassa:

fyysiset riskit (sataa, ei sada, liian kuuma, liian kylmä, varannot ehtyvät tai katoavat..)
lakeihin ja asetuksiin liittyvät riskit (uusia veroja, tiukempia sääntöjä..)
teknologiariskit (kaveri tulee ja keksii jotain parempaa)
markkinoihin liittyvät riskit (asiakkaat alkavat ostaa jotain parempaa)
maineriskit (firmasi nimi yhdistetään kaikkeen epäilyttävään)

Nämä jos mitkä ovat kiinnostavia myös vastuullisuuden vinkkelistä. Miten juuri sinun työnantajasi on varautunut näihin? Ja miten näihin, tai muihin megatrendeihin tarttumalla tehdään timanttista tulosta tulevina vuosina? Eli peruutuspeilin sijaan kiinnitetään katse tiukasti eteenpäin.

Vaikka tulevaisuudesta kertominen voikin olla hieman kuumottavaa, tällaisessa ns. etunojaraportoinnissa kannattaa ympäripyöreyden ja ei-minkään sanomisen sijaan puhua suomea! Näin on tehnyt esimerkiksi Lassila & Tikanoja viimevuotisessa raportissaan (jonka sijoittajat palkitsivat parhaana raporttikisassa). Riskien ja mahdollisuuksien sijaan L&T puhuu ajureista, jossa on vinhasti toisenlainen kaiku. Yhtä kaikki, tästähän sai kiinni!

Myös Outotec on koostanut 2014 raporttiinsa selkeän taulukon siitä, miten heillä megatrendien luomiin mahdollisuuksiin meinataan tarttua.

(huomasitko: great opportunities and some risks. Mahtavaa!)

Seuraavassa raportissa itse kukin voisikin tarttua riskien ja mahdollisuuksien maailmaan uudella tarmolla. Esimerkiksi näin:

Kuvaile tunnistetut riskit ihan ihmisten kielellä. Tässä voi käyttää apuna vaikka kollegaa toiselta osastolta ja kysyä ymmärsikö hän mistä on kyse.

Kerro toki myös millainen yhteys näillä riskeillä ja mahdollisuuksilla on muihin raportoituihin tietoihin (esim. toimenpiteet, joihin on ryhdytty ja tavoitteet, joita on asetettu). Kai näillä nyt jokin yhteys on, eikö?

Ja palkinnoksi em. uurastuksesta voit jättää kokonaan väliin sen puuduttavan yleisen riskien luettelemisen, josta ei oikein saanut kiinni.

Eikun pää pois pensaasta!

Pientä ja keskisuurta raportointia – Fiblonin kattaus

Vastuullisuusraportointi on pitkälti isojen firmojen hommaa, pk-yrityksistä harva raportoi. Ja syytkin ovat selvät: ulkoista painetta ja sisäistä syytä raportin tekemiseen ei välttämättä ole. Lisäksi toinen puuttuva tekijä on usein resurssit, eli tekijää ja aikaa ei löydy. Pienempien yritysten raportointi voidaan myös kokea lähes vitsinä. Miksi ihmeessä pk-yritys tekisi vastuuraportin – ja mitä hyötyä siitä voisi olla?

Tätä olen pohtinut itsekin: kannattaako pk-firmojen käyttää aikaa ja vaivaa vastuullisuusraportointiin? Mitä hyötyä siitä voi olla ja millä resursseilla raportti kasataan? Omat pohdinnat eivät johtaneet kovinkaan pitkälle, joten lähdin länsirannikolle etsimään vastausta.

Aurinko häikäisee silmiin elokuisena aamuna, kun lähestyn Poria. Syksystä ei ole vielä tietoakaan. Vain reippaan kiven heiton päässä Yyterin upottavilta hiekkasannoilta sijaitsevat Oy Fiblon Ab:n tuotantotilat. Yksi perheyhtiön omistajista, viestinnästä ja markkinoinnista vastaava Anne Ekberg on minua vastassa. Hän oli luvannut kertoa miksi Fiblon on jo vuosien ajan julkaissut GRI-raporttia.

Anne Ekberg

Alussa oli mies, puukko – ja iso pinkka lomakkeita

Fiblon sai alkunsa vuonna 1979, kun Annen isä Pertti Ekberg alkoi valmistaa kertakäyttötuotteita talonsa kellarissa. Kellari oli niin matala, että pitemmät miehet eivät olisi pystyneet edes seisomaan siellä selkä suorana. Onneksi Pertti pystyi, ja niinpä hän alkoi leikata ja taittaa käsin kertakäyttölakanoita sairaaloita varten.

Kolmessakymmenessäkuudessa vuodessa yritys on kasvanut kellarista 10 000 m² tuotanto- ja varastotiloihin, joissa työskentelee noin 30 henkeä. Tuotevalikoima on laajentunut kattaus-, pyyhintä- ja mukavuustuotteisiin, joita Fiblon valmistaa mm. hotelleille ja ravintoloille sekä lento-, rautatie-, ja laivayhtiöille. Fiblonin tuotteille leimallista on valikoiman kapeus sekä tuotteiden kertakäyttöisyys.

Hei Anne, kertoisitko miten kaikki alkoi – miksi ihmeessä teidän kokoinen yritys julkaisee vastuullisuusraporttia?

– Paine tuli asiakkaitamme, he haastoivat meidät mittaamaan ja pohtimaan ympäristöasioita, Anne kuvailee. Jo 80-luvun loppupuolella Fiblonin kansainväliset edelläkävijäasiakkaat, kuten esimerkiksi Scandic -hotelliketju, alkoivat pyytää toimittajiltaan tietoja energian- ja vedenkulutuksesta. Myöhemmin myös sosiaaliset asiat ovat nousseet agendalle. Annen mukaan asiakkaiden kyselyihin vastaamisessa ongelmallista ei kuitenkaan ollut tietojen kerääminen sinäänsä, vaan kyselyiden määrä. Täytettävien lomakkeiden, kyselyiden ja dokumenttien pino kasvoi kasvamistaan.

– Lomakkeiden täyttäminen oli hirveän työllistävää ja lopulta siihen hermostuttiin, kun jokaiselle asiakkaalle piti täyttää kaavakkeet erikseen, Anne puuskahtaa. Tästä tilanteesta lähtikin tarve julkaista omaa vastuullisuusraporttia, jottei samoja asioita tarvitsisi kertoa moneen kertaan toisten työvälineillä. Lisäksi vastuullisuus koetaan tärkeäksi osaksi Fiblonin arkea ja siitä haluttiin myös kertoa julkisesti.

Tuanoi, tarttisko täst ny joku raportti värkät?

Vastuullisuusraportoinnille oli siis selkeä tarve ja tilaus. Annen mukaan Fiblonilla – kuten monilla pk-yrityksillä – haasteena oli kuitenkin korkea ensimmäinen rappunen: mistä aloittaa? Miten raportti oikein tehdään? Annen avuksi osui satakuntalaisille pk-yrityksille sorvattu vastuullisen liiketoiminnan hanke, jonka kautta Anne sai tarvitsemaansa apua ja tukea ensimmäisen GRI-raportin julkaisuun. Pk-yrityksille asiantuntija- ja vertaistuki raportoinnin aloittamisessa onkin todella arvokasta, sillä oma ydinosaaminen on yleensä jossain aivan toisaalla (ja hyvä niin!). Itsekseen haravoimalla ja tusaamalla raportista voi helposti tulla jotain muuta, kuin oli tarkoitus. Eikä lopputulema oikein palvele ketään.

Raportin teko ja sen tulokset yllättivät Fiblonin väen positiivisesti.
– Suurin oivallus oli, että meillähän on jo monet asiat tehty ja kunnossa! Me ei vaan tiedetty, tai osattu kertoa, Anne naurahtaa. Annelle raportti onkin todellinen kerronnan väline, monien asiakkaiden kyselyt ja tietopyynnöt voidaan taklata antamalla heille raportin.

Raportin avulla pystyy helposti ja tehokkaasti vastaamaan asiakkaiden tietopyyntöihin.
– Tuossa on raportti, sieltä löytyy!

Paitsi että raportille oli selkeä tarve, sillä on myös selkeä tavoite. Raportoinnin avulla Fiblon haluaa kertoa miten asiat yrityksessä nähdään ja miten ne käytännössä toteutetaan. Ensi alkuun viesti oli suunnattu asiakkaille, matkanvarrella on kuitenkin oivallettu raportoinnin arvo myös sisäisesti.

– Raportti on meille väline yrityksen kehittämiseen. Se on työkalu tavoitteiden ja tulosten vertailuun. Raporttia käytetään myös sisäiseen viestintään, sen avulla henkilöstö näkee selvästi mitä on saavutettu. Vastuullisuus on viestinnän ykkösasioita, joten raportti on meille viestinnän perusväline, Anne kuvailee.

Mistä siellä raportissa sitten oikein kerrotaan?

Kun vastuullisuusraporttia lähdetään tekemään, pelkkä lähteminen ei oikein riitä. Raportin sisältö tulisi miettiä melko tarkasti etukäteen, jotta koko touhussa olisi jotain järkeä. Ja lisäarvoa. Mitä asioita raportissa halutaan kertoa, mitä tietoja raporttiin oikein tarvitaan? Fiblonin vastuullisuusraportti rakentuu neljän pääteeman ympärille. Nämä teemat ovat myös Fiblonin arvot.
Anne, kumpi oli ensin – muna vai kana?

– Arvot olivat ensin, Anne sanoo. Ennen raportin tekoa emme olleet oivaltaneet, että vastuullisuusasiat olivat jo suoraan meidän arvoissa. Myöskään arvojen taustalla ei ollut tietoista vastuullisuuden mukaan liimaamista, vaan asiat ovat yhtiön tavassa toimia – vastuullisuus on osa meidän arkipäivää.

– Raportissa siis kerrotaan niistä asioista, jotka ovat pöydällä muutenkin kokoajan, Anne korostaa. Myös alkuvuodesta tehty olennaisten teemojen selvitys vahvisti näkemystä, että raportissa on kerrottu oikeista asioista. Melkein petyin olennaisuusanalyysin tuloksiin, siellä ei tullut esille mitään uutta ja hienoa, Anne nauraa.

Jos olennaisuuksien määrittely ei tuonut mitään uutta, onko raportti sitten tuonut mitään lisäarvoa raportin tekijälle?

– Raportointiprosessi on tuonut ihan hirveästi lisää meille! Moni asia olisi jäänyt huomaamatta ilman raporttia, Anne kuvailee. Etenkin asioiden ja tekemisten keskinäiset suhteet ovat kirkastuneet meille uudella tavalla. Ristikkäisten suhteiden tunnistamisella voidaan ehkäistä osaoptimointia, joka voi aiheuttaa suurta vaivaa, tai vaikkapa hävikkiä ja kohonneita kustannuksia toisaalla organisaatiossa. Raportin koostaminen ja tietojen keruu on auttanut meitä myös näkemään asioita monelta kantilta ja vahvistanut, että olemme oikealla tiellä.

Vertailu kavereihin – yllättävän vaikeaa

Mistä sen sitten tietää, onko raportti hyvä?

– Ainakin meillä se toiminut ensimmäisessä tarkoituksessaan todella hyvin, olemme päässeet eroon lomakkeiden yksitellen täyttämisestä. Eikä asiakkailta juurikaan enää tule lisäkyselyitä, kun olemme toimittaneet heille raportin. Toisaalta, emme ole oikein Suomesta löytäneet vastaavan kokoista verrokkiyhtiötä, johon voisimme raporttiamme peilailla. Olemme vähän yksinäinen tien kulkija, Anne kertoo.

Pk-yritysten vastuullisuusraportit ovatkin edelleen harvinaisuus ja myös mahdollisten olemassa olevien raporttien löytäminen on yllättävän haastavaa. Esimerkiksi GRI:n ylläpitämästä raporttien tietokannassa on vuodelta 2015 vain 6 suomalaisten pk-yritysten raporttia ja esimerkiksi Fiblonin raporttia ei tästä joukosta löydy. Kissanhännän ja raporttien esille nostamisessa olisikin vielä parantamisen varaa. Pelkästään firman nettisivuille laitettu raportti jää helposti yksin odottelemaan lukijaa.

Toisaalta pk-yrityksissä vastuullisuus voi olla hyvinkin sisäänrakennettua ja päivittäistä toimintatapaa ohjaava, mutta siitä eri erikseen tehdä numeroa – tai raporttia. (Esimerkkejä pk-firmojen ”strategisesta vastuullisuudesta” löytyy esim. tästä Sitran julkaisusta.)

Yllä mainitussa julkaisussa esitellyistä keskisuurista firmoista usea julkaisee GRI-raportin, mutta niitä ei kyllä löydy muuten, kuin etsimällä kyseisten firmojen sivuilta. Näin verrokkiraporttien löytäminen on yllättävänkin hankalaa, etenkin jos ei tunne sopivia verrokkeja etukäteen nimeltä. Isojen firmojen raporttien kanssa vertailu taas ei välttämättä ole kovin hedelmällistä, harvempi pk-firma pyrkii haastamaan Keskoa syksyn raportointikisassa.

Julkaistu raportti tulee todennäköisemmin luetuksi, jos lukija löytää sen!

Fiblon on valinnut raporttinsa julkaisutahdiksi 2 vuotta, mikä voi olla oiva idea myös muille pienillä resursseilla raportoiville. Kun raportteja on nyt takana kolme kappaletta, onko jotain opittu ja kehitys kehittynyt?
Millaisena Anne näet seuraavan raportin, tuuppaatteko julkaisun täyteen G4-tunnuslukuja ja taulukoita?

– Olemme oppineet raportoimaan ja se sujuu jo hyvällä rutiinilla. Haluamme kuitenkin kehittyä ja seuraavasta raportista haluaisin aiempaa laajemman ja toivottavasti myös paremman. Meitä ei onneksi kukaan pakota tekemään juuri GRI:n mukaista raporttia, joten voimme tehdä sen vapaamuotoisemmin ja kevyemmin. Aiomme lisätä raporttiin tarinoita ja pyrimme kertomaan paremmin miten me oikein toimimme. Raportin julkaisumuotoa ei ole vielä päätetty, myös verkkoraportti kiinnostaa, Anne tuumailee.

Aurinko porottaa ja meren aallot loiskuttelevat Yyterin rantaan. Istuskelen pehmeällä sannalla ja pohdin äsken kokemaani oivallusta. Pienen yrityksen raportointi voi toimia todella (kustannus)tehokkaana työvälineenä ulkoa tulevia vaatimuksia varten. Lisäksi raporttia voidaan hyödyntää sisäisenä työkaluna, etenkin jos se heijastelee yrityksen oikeita arvoja ja tapaa toimia. Mikäli raportin tekoon siis päädytään, tärkeintä on että raportin sisältö valitaan oikein. Tyhjyyksiä humiseva näennäisraportointi ei hyödytä ketään.

Kiitos Anne, tämä oli todella valaiseva juttutuokio!

Lähteet: Fiblonin kotisivut, Fiblonin vastuuraportti 2013-2014

Kuvat (pl. alimmainen): Fiblon

Anteeksi, minulla meni puurot ja vellit sekaisin!

Kun vastuullisuusraporttien kukkimisaika alkaa tältä vuodelta olla ohi, niin onkin hyvä hetki vetää vähän henkeä. Ja ihmetellä mihin sitä ollaan oikein menossa.

Vastuullisuusraportoinnin kiihtyvän kehityslaukan myötä tuntuu, että pian enemmän energiaa käytetään nippelitietojen pilkuntarkkaan raportointiin ja taulukointiin, kuin siihen tärkeimpään, eli vastuulliseen liiketoimintaan. Miten tässä oikein näin on käynyt? Johtuuko se raportointiohjeiden ja varmentajien entistä tiukemmasta hirttäytymisestä täsmälliseen muodollisuuteen? Vai raportoijien pelosta, että muunlainen raportointi olisi väärin?

Tämän kehityksen taustalla vaikuttanee GRI:n ylevä tavoite tehdä vastuullisuusraportoinnista yhtä täsmällistä ja vertailukelpoista kuin talousraportointi. Mutta onko se oikeasti tavoittelemisen arvoinen tavoite – onko homma mennyt jo vähän överiksi? Taloustaustaisten ihmisten mielestä kehityskulku on tietenkin oikein. Epätarkkojen tietojen raportointihan aiheuttaa helposti hyperventilaatiota. Insinööritaustaisille sen sijaan mutkat suoriksi -lähestyminen olisi luontaisempaa: detaljien viilauksen sijaan tärkeämpää on toimiva lopputulos.

Selailin kesän aikana tuoreimpia suomalaisia GRI-raportteja ja totesin olevani insinöörinäkemykseni kanssa selkeästi yksinäinen. Raporteista on tullut, sanoisinko, aikamoisia. Miksi raportit ovat muuttuneet kankeiksi, kuiviksi taulukko- ja detaljivyörytyksiksi? Sitäkö lukijat toivovat? Onko se sitä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä?

Kun vastuullisuusraportoinnin isoa kuvaa hahmottaa, marssijärjestys on näkemykseni mukaan seuraava:

Ymmärretään toiminnan vaikutukset ja toimitaan vastuullisesti
Raportoidaan tärkeimmistä vaikutuksista ymmärrettävästi
Raportoidaan luotettavia ja oikein laskettuja tietoja sekä noudatetaan (kenties) jotakin raportointimallia

Eli kaikkein tärkeintä on, että yritys ymmärtää vastuunsa ja toimii tyylikkäästi. Vasta sen jälkeen on jossain määrin tärkeää raportoida aikaansaannoksista. Tämä lienee itsestään selvää. Aivan yhtä selkeää ei kuitenkaan ole enää kakkos- ja kolmoskohdat, etenkään niiden järjestys.

Onko tärkeämpää raportoida desimaalin tarkkuudella täsmälleen oikein ja GRI:n mukaisesti – vai kertoa toiminnasta sekä sen vaikutuksista ymmärrettävästi ja kiinnostavasti?

Itse kannatan ehdottomasti ymmärrettävyyden – joka sisältää myös kiinnostavuuden – priorisoimista. En vain ymmärrä miksi tehdä raporttia, jota kukaan ei viitsi lukea. Eikö raportoidun tiedon arvo ole silloin melkolailla nolla?

Oletusarvoisestihan (jos palataan hetkeksi takaisin kohtaan yksi) vastuullisuusraportoinnissa pyritään aina raportoimaan tietoja, jotka ovat oikein ja luotettavia. Mutta onko todella vastuullisen toiminnan ja raportin ymmärtämisen kannalta kriittisempää se, että energiankulutus oli vuonna 2014 täsmälleen 5 987 435,57 MWh, vai sittenkin kuvaus ”vuonna 2014 energiankulutusta saatiin vähennettyä noin 5% uusien tehokkaampien vehkeiden käyttöönoton ansiosta, josta kerromme lisää kiinnostavan casen avulla sivulla 7”?

Kuinka usein muistat taulukoissa ja tekstien seassa mainitut luvut? Tai edes oikeastaan vilkaiset niitä? Hahmotitko onko se paljon vai vähän? Vai jäikö sittenkin mieleen se tarina, jossa kerrottiin miten yritys oli toiminut?

Mutta lopulta se on usein vasta listan kolmas kohta, jossa puurot ja vellit alkavat mennä todella sekaisin. Ja tärkein, eli vastuullinen toiminta meinaa unohtua.

Raportoinnin loppumetreillä käytetään monissa firmoissa todella paljon useiden ihmisten aikaa ja vaivaa yksittäisten lukujen etsimiseen, uudelleen laskemiseen, tarkistamiseen ja pyörittelyyn. Ja kaiken tämän tusaamisen jäljiltä raporttiin saadaan lukuja, jotka ovat (ehkä) täsmälleen oikein, mutta raportin lukija ei välttämättä niistä juurikaan ymmärrä, tai edes huomaa niitä! Ja pahimmillaan näitä lukuja ei edes käytetä sisäisesti (eikä etenkään ulkoisesti) yhtään mihinkään, vaan ne kerätään raporttiin väkisin, jotta varmentaja/GRI olisi tyytyväinen. En kutsuisi tätä ihan win-win -sitsueissöniksi.

Myös GRI:n mukaisuus saatetaan kokea jonkinlaisena raportoinnin itseistarkoituksena. Ja jotkut jopa kertovat tietyn GRI:n tason (”core” tai ”comprehensive”) olevan raportoinnin tavoitteena. Miten oppikirjanmukaisuus voi olla tavoitteena? Miten sen tekee yrityksestä vastuullisemman, tai raportista avoimen ja korkeatasoisen?

Oppikirjan rivi riviltä lukemisen kääntöpuolella on juuri se ylenpalttinen tusaaminen, epärelevanttien tietojen kasaaminen valtaviin taulukoihin ja näennäisavoin raportointi, jossa kaavamaisesti luetellaan että yrityksellä on hallitus ja johtamisjärjestelmä ja kirsikkana vielä kakun päällä peräti ISO 14 000 sertifikaatti! Voi miten mahdottoman kiinnostavaa, avointa ja vastuullista! (tätä aihetta sivusin blogissa jo aiemmin: Mihin punainen lanka katosi?).

Tokihan tietojen keräämiseen ja oikeellisuuden eteen kannattaa aina nähdä vaivaa, mutta rajansa siinäkin. Ja tämä raja on hyvä ihan tietoisesti vetää. Onko oikeasti vastuullista työajan ja firman rahojen käyttämistä hinkata loputtomiin yksittäisiä lukuja ja tietoja raporttiin? Voisiko ajan ja vaivan hyödyntää johonkin järkevämpään? Voisiko pilkulleen olevan luvun sijaan saman asian kertoa case-tarinan, tai vaikka infografiikan avulla vähän yleisemmällä tasolla, mutta huomattavan paljon ymmärrettävämmin? Ja kustannustehokkaammin?

En siis tietenkään suosittele raportoimaan epämääräisiä tietoja, tai miten sattuu. Sen sijaan suosittelen lämpimästi raportoimaan siitä mikä on oikeasti tärkeää niin, että lukija ymmärtää sen. Jos jotakin raporttiin tulevaa tietoa pitää etsiä kissojen ja koirien avustuksella edellisenä iltana ja koostaa valtaviin taulukoihin, voisi olla paikallaan pysähtyä pohtimaan: onko tämä oikeasti tärkeä tieto? Seurataanko sen avulla jotain ja onko sille tavoite? Vai kasataanko tietoja ihan vaan sen vuoksi, että GRI tai varmentaja niin käski?

Entäpä jos rohkeasti linjattaisiin, että seuraavassa raportissa tavoitteena on kiinnostava ja selkeä sisältö. Lisäksi raportoimme vain niitä tietoja, joita oikeasti seuraamme muutenkin vuoden aikana.

Mitä jos oppikirjan kirjaimen täyttämisen sijaan kanavoisi ajan ja energian johonkin hyödyllisempään? – Minusta se olisi vastuullista.

Mitä vastuullisuus oikeastaan tarkoittaa?

Viime vuosina harva on voinut välttyä joka tuutista puskevalta yritysvastuu-rummutukselta. Vastuullisuus on tärkeää ja vastuulliset firmat takovat parempaa tulosta. Ja vastuuttomat firmat löytävät pian edestään sen, minkä taakseen jättivät! Ja niin edelleen.

Joten ei ihmekään, että yksi jos toinenkin yritys on lähtenyt – joko omasta tahdostaan, tai hallituksen pj:n käskemänä – kiireesti harppomaan vastuullisuuspolulle. Ja saavutukset ovatkin usein juuri sen mukaisia.

Kiireisessä ja ylhäältä käsketyssä vastuullisuuden tavoittelussa unohtuu usein yksi tärkeimmistä: pohdinta mitä vastuullisuus oikeastaan meille tarkoittaa?

Tunnista omasi, kirkasta näkymä

Vastuullisuus tarkoittaa vastuuta yrityksen sosiaalisista, taloudellisista ja ympäristövaikutuksista!

Hohhoijjaa. Tätä rimpsukkaa ja epämääräistä latteutta on hoettu viime vuodet niin tarmokkaasti, että se kuulostaa, no, lähinnä vitsiltä. Ongelma tässä yleisessä vastuullisuuden määrittelyssä on, että se ei tarkoita oikeastaan mitään. Se ei saa ketään innostumaan.
Eikä se etenkään kerro mihin toimeen tulisi seuraavaksi tarttua ja miten tuloksia mitataan.

Vastuullisuuspolun alussa tärkeintä onkin pohtia: mitä oikein olemme tekemässä ja mihin tähtäämme?

Suunnistajakaan ei voi sännätä maastoon letti sojossa etsimään rasteja, ilman karttaa ja suunnitelmaa. Ilman näkemystä missä rasti oikeastaan on, millainen reitti sinne on kuljettava ja miten rastin aikoo löytää. Tai voi toki, tuloksenkin voi varmasti arvata jo ennalta.

Vastuullinen yritys pohtii, punnitsee ja harkitsee tarkoin: mitä vastuullisuus meille ja meidän toiminnassamme tarkoittaa? Mihin oikein tähtäämme ja mitä meidän oikeastaan pitäisi parantaa? Liian usein niin pk-yritykset kuin pörssifirmatkin varmuuden vuoksi pyrkivät olemaan ”vähän kaikkea” ilman varsinaista suunnitelmaa, mihin oikeastaan tähdätään. Ja miksi. Tai vielä irvokkaampaa: julistetaan nettisivuilla resurssitehokkuuden ja sosiaalisen vastuun olevan toiminnan kulmakivet. Mutta tämä ei näy firman päivittäisessä toiminnassa mitenkään ja seuranta perustuu lähinnä siihen, onko sähkölaskut ja palkat maksettu.

Tuumasta toimeen!

Ensimmäinen tehtävä on siis määritellä mitä vastuullisuus meille tarkoittaa. En ole vielä törmännyt yhteenkään yritykseen, jolle vastuullisuus oikeasti tarkoittaisi kaikkea mahdollista, mitä vastuullisuusoppaissa (kuten GRI-raportointiohjeissa, tai sosiaalisen vastuun standardi ISO 26 000:ssa) luetellaan. Nämä listat tulisi nähdä inspiraationa, joista ensi töikseen voi ruksia yli kaikki epärelevantit. Ja sen jälkeen paneutua tarkemmin niihin, jotka voi(si)vat olla tärkeitä asioita.

Yhtä lailla, kuten yrityksen strategian laadinnassa määritellään mitä yritys tavoittelee ja missä peleissä ollaan mukana, näin tulisi toimia myös vastuullisuudessa. Vastuullinen yritys ymmärtää mihin sen tulee keskittyä ja missä asioissa se haluaa saada parannuksia aikaan. Ja myös seuraa (numeerisesti) näiden asioiden kehitystä. Ja yhtä lailla ymmärtää myös mihin resursseja ei kannata haaskata.

Valintoja – mutta millä kriteereillä?

Vastuullisuuden painopisteiden valinnoissa ja pohdinnoissa (konsulttikielellä: olennaisuustarkastelussa) käytetään usein nyrkkisääntönä kahta akselia:

1) Toiminnan tärkeimmät vaikutukset niin ympäristöön, kuin ympäröivään yhteiskuntaankin (ei siis pelkästään yrityksen omaan bisnekseen)

2) Yrityksen tärkeimpien sidosryhmien odotukset asioista, joiden hoito tulee olla kunnossa

Näitä kahta näkövinkkeliä toisiinsa vertailemalla pystytään melko helpostikin tunnistamaan asioita, joiden tulisi olla kunnossa. Tai ainakin seurannassa ja kehityksen kohteena. Näitä kutsutaan konsulttikielellä olennaisiksi näkökohdiksi (eng. material aspects).

Suomeksihan asian voisi ilmaista esim. näinkin monimutkaisesti:
Tärkeimmät jutut, jotka meidän tulee hoitaa kunnolla.

Entä jos puhuttaisiinkin suomea?

Kuten jo alussa mainittiinkin, vastuullisuuden määrittelyn kompastuskiviä on, että se ei tarkoita oikeastaan mitään, eikä saa ketään innostumaan. Yksi syy lienee alan terminologia, joka on yhtä mukaansatempaavaa ja ymmärrettävää kuin verolainsäädännön oppaat ja konsulttipuppu (eli se todennäköisesti maksaa paljon ja enpä ymmärtänyt siitä juuri mitään). Eikä se etenkään kerro mihin toimeen tulisi seuraavaksi tarttua ja miten tuloksia mitataan.

Tämän vuoksi vastuullisuuden määrittelyssä olisikin paikallaan ottaa käyttöön vielä kolmas kriteeri:

3) Valitut vastuullisuuden painopisteet ovat konkreettisia ja ymmärrettäviä, jotta toimiin voidaan tarttua ja tuloksia mitata.

Eli ryhdytäänkin puhumaan ”merkittävien ympäristövastuiden ja -varausten” ja ”sosiaalisen vastuun toimenpideohjelmien seurannan” sijaan suomea ja kerrotaan pilaantuneiden maa-alueiden kunnostukseen varatuista varoista, tai työpaikan ilmapiiristä ja poissaolojen puolittumisesta.

Möttösen Konepajalla sosiaalinen vastuu voi olla suomeksi sanottuna turvalliset ja toimivat olosuhteet, joiden avulla firmassa työskentelee tyytyväisiä työtekijöitä, joilla on oikeanlaiset ja hyvät työvälineet. Ja reilu esimies.

Tai kuten DNA Oy on oivallisesti määritellyt osana vastuullisen työnantajan rooliaan Mutkattoman työ –konseptin:

Mutkaton työ perustuu joustavuuteen ja luottamukseen, ja mobiilityöpisteissä työskentelevä henkilöstö päättää itse työnteon paikan ilman erillistä sopimista esimiehen kanssa.

Huomasitko? Tämänhän ymmärsi! Ja se on kaiken lisäksi innostavaa.

Ei se niin vaikeaa ole, pyyhitään vain huuru linsseistä ja palataan takaisin maanpinnalle. Tervetuloa!