Vastuullinen piensijoittaminen – helppoa kuin heinänteko?

Vastuullinen sijoittaminen saa tätä nykyä runsaasti palstatilaa mediassa, ja sen puolesta rummuttavat etenkin eläkeyhtiöt, pankit – ja muut suursijoittajat. Mitä vastuullinen sijoittaminen sitten on? Ohjeita löytyy vaikkapa Finsifin sivuilta, kas näin käydään toimeen: ensin määritellään oma vastuullisen sijoittamisen strategia – ja sen jälkeen vain liitetään ESG-asiat osaksi sijoitusprosesseja, toimitaan aktiivisena omistajana ja edistetään sijoituskohteiden asianmukaista ESG-toimintaa ja –raportointia. Sillä lailla!

Piensijoittajan ESG-todellisuus on  toisenlainen – ja siitä pitää puhua lisää. Miten piensijoittaja voi ylipäätään sijoittaa vastuullisesti?

Aloita poissulkemalla ja valitse niitä, joiden toivot menestyvän

Entäpä jos oma sijoitusvarallisuus lasketaan ennemminkin tuhansissa kuin miljoonissa euroissa, ja oma ESG-strategia on hieman vielä työn alla? Aktiivinen omistajuuskin toteutuu piensijoittajalle käytännössä satunnaisen yhtiökokouksessa viittomisen tasolla.

Piensijoittajalle, joita itsekin edustan, vastuullinen sijoittaminen tarkoittaa hieman toisenlaista prosessia – etenkin suoria osakesijoituksia tehdessä.

Ensimmäinen askel on toki sama kuin isoilla, eli oma vastuullisen sijoittamisen strategia (tai suomeksi sanottuna ihan vaan tapa, miten haluaa sijoittaa) tulisi jotenkin määritellä.
Helpointa lienee aloittaa poissulkemisen kautta: millaisiin yhtiöihin ei ainakaan halua rahojaan laittaa. Ase-, tupakka- ja pornoteollisuus mainitaan tässä yhteydessä usein (ja Helsingin pörssissä tämä vaihe on aika nopsasti tehty!). Seuraavana mustalla listalla voisivat olla vaikkapa hiileen, ydinvoimaan, konfliktimineraaleihin tai lapsityövoimaan vahvasti nojaavat toimialat ja firmat. Tai millaisia asioita itse kukin sitten pitää epävastuullisina tai epätoivottuina.

Jo poissulkemis-vaiheessa on hyvä miettiä myös omia arvojaan. Onko esimerkiksi jatkuvasti uutta mallistoa myymälöihin puskeva muotiteollisuus tai jonnin joutavia mobiilipalveluita tuottavat yritykset sellaisia, joita itse pitää ylipäätään vastuullisina. Toivooko tällaisten yritysten olevan voimissaan ja tahkoavan tuottoa omistajilleen myös jatkossa?

Tämän jälkeen voi miettiä asiaa toisinpäin: onko jotain toimialoja tai firmoja, joita erityisesti haluaisi suosia – ja joiden soisi jatkavan toimintaansa vielä pitkään. Tällaisia voivat olla vaikkapa energiatehokkaita tuotteita ja palveluita tarjoavat firmat, tai jotain tiettyä lääkettä kehittävä tai valmistava yhtiö. Tai palveluyhtiö, joka huolehtii henkilöstöstään ja verojen maksustaan mallikkaasti.

Mistä vastuullisuustietoa sitten löytää?

Tähän saakka melko helppoa. Sitten pitäisi valita alkukarsinnassa sopiviksi arvioiduista, mihin firmaan sitä rahansa sijoittaisi, jotta (toivon mukaan) takaisin päin satavat setelit olisi oikeasti saavutettu vastuullisesti toimien. Tämä ei olekaan enää niin helppoa, miten eri yhtiöiden vastuullisuutta voi tai pitäisi arvioida? Mistä ylipäätään saa tietoa siitä, onko firma vastuullinen?

Yritysten vastuullisuusraportista.

Hah, eikös ne ole niitä vihreäkantisia, kukkasten ja hymyilevien lasten kuvilla päällystettyjä suitsutuksia saaduista sertifikaateista ja onnellisuusvertailujen voitoista. Kyllä juuri niitä. Ja nyt on korkea aika, että myös piensijoittajat oppivat lukemaan vastuullisuusraportteja – ja varsinkin etsimään niistä sijoittamisen kannalta hyödyllistä tietoa.

Sijoittaja, katso vastuullisuusraporttia!

Mitä sieltä raportista sitten pitäisi etsiä? Ainakin nämä:

1.  Mihin yritys kertoo keskittyvänsä. Mitkä ovat firmalle olennaiset vastuullisuuden teemat, mitä yritys oikein tavoittelee ja mitä haittoja se pyrkii erityisesti ehkäisemään. Jos näitä ei löydä helposti ja selkeästi kuvattuna raportista, voisi päätellä, ettei yritys oikein itsekään tiedä mihin keskittyä, mitä haittoja sen toiminnasta aiheutuu, tai mitä pitäisi tavoitella. Viitsiikö sellaiseen firmaan rahojaan laittaa?

2. Millaisia riskejä toimintaan liittyy. Talousraportoinnissa on perinteisesti kuvattu maine- ja rahoitusriskejä, mutta riskejä on muitakin. Kuvaako yritys selkeästi millaisia riskejä ja vaikutuksia esimerkiksi ilmastonmuutos, korruptio tai lapsityövoiman käyttö aiheuttavat sen toiminnalle? Miten näitä riskejä pyritään estämään, hillitsemään ja hallitsemaan? Onko yritys ylipäätään tunnistanut näitä riskejä?

3. Mitä on opittu. Jos hommat on menneet hieman perseelleen – on toimittu väärin, saatu syytöksiä, pahimmillaan menetetty ihmishenkiä – näistä pitää oppia. Vastuullisessakin yrityksessä saattaa olla töissä mätämuna, mutta vastuullinen yritys kertoo, miten jatkossa aiotaan varmistua, ettei asioiden kanssa kompuroida. Näin voidaan kenties välttää tulevia niiauksia maineessa ja yhtiön arvossa.

Raportti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Edellä mainitut kolme kohtaa antavat piensijoittajalle osviittaa, onko harkinnassa oleva sijoituskohde hereillä vastuullisuusasioissa. Lisäksi viime keväänä suuryrityksille pakolliseksi tullut muiden kuin taloudellisten tietojen (non-financial information) raportointi kannusti myös laiskajaakkoja avaamaan muitakin kuin euromääräisiä tietoja suurelle yleisölle. Myös tähän selvitykseen kannattaa ehdottomasti tutustua, se löytyy useimmiten tilinpäätöksestä, hallituksen toimintakertomuksen lopusta.

Mikäli pörssissä listattu firma on tiivistänyt vastuullisuuden yhden aukeaman näennäisjaarittelulle (josta ei irtoa mitään konkreettista tai mitattavaa) tai ei ole viitsinyt tehdä vastuullisuusraporttia lainkaan, on syytäkin arvioida, ettei vastuullisuus ole kovin korkealla yrityksen agendalla. Lisäksi itse tulkitsen, että tällaiset firmat eivät ole erityisen hyvin valmistautuneita välillä hyökyaallonlailla iskeviin riskeihin, joita vastuullisuuteen (tai epävastuullisuuteen) liittyy. Ja nämä hyökyaallot voivat vaikuttaa suoraan myös yrityksen ja sijoituksen arvoon.

Toki firmat voivat olla vastuullisia ilman raporttiakin (ja varmasti monet ovatkin!). Vastuullisuudesta raportoimatta jättäminen on kuitenkin selkeä signaali siitä, ettei asiaa  eikä vastuullisuuteen liittyvää riskienhallintaa pidetä raportoimisen arvoisena.

On myös hyvä huomata, kuten Julia Thurénkin mainiossa Kaikki rahasta –kirjassaan toteaa, vastuullinen sijoittaminen ei ole yksinkertaista ja yksiselitteistä – ja täysin vastuullisen sijoituskohteen tunnistaminen lienee mahdotonta. Lisäksi piensijoittajalle voi olla varsin kuluttavaa ja kenties turhaakin analysoida kaikkia vastuullisuusraportissa tarjottuja datoja. Yksittäiset tunnusluvut, kuten kasvihuonekaasupäästöjen tai työtapaturmien määrien kehitys voivat tietysti antaa osviittaa siitä, miten ja mihin suuntaan hommat ovat kehittyneet.

Viimeinen niitti: osta

Kun edellä kuvattu tutustuminen yritysten vastuullisuuteen on tehty, on edessä paras vaihe: ostokohteiden valinta. Tässä vaiheessa voi käyttöön ottaa sijoittajille ja analyytikoille rakkaat talouden tunnusluvut, sekä eri tahojen tarjoamat osto- ja myyntisuositukset.

Mikäli näistä ei niin ymmärrä (kuten allekirjoittanut) voi aivan hyvin sijoittaa myös tunteella (näin ei tietenkään kukaan uskottava sijoittaja sano, vaikka sijoittaminen on yhtälailla arpapeliä kuin lottoaminenkin). Omia rahojaan sijoittava voi kuitenkin varsin hyvin käyttää vastuullisuuden kriteerinä myös sitä, vakuuttiko yrityksen raportoima tieto juuri sinut siitä, että yritys toimii vastuullisesti ja riskit ovat hallinnassa – ja soisiko tällaisen menon jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Jos näin on, osta pois.

 

Kaisa Kurittu
Kiinnostavan vastuullisuusviestinnän agentti, Ratkaisutoimisto Vinha
Twitter: @VinhaKaisa

PS: Inspiraatiota ja vinkkejä hyvään raportointiin löytyy Kaisan tuoreesta kirjasta Yritysvastuuraportointi, kiinnostavan viestinnän käsikirja.